keskiviikko 9. marraskuuta 2016

George R.R. Martin: Jäälohikäärme




Alkuperäisteos: The Ice Dragon (1980)
Kirjoittanut: George R.R. Martin
Kuvitus: Luis Royo (2014)
Kustantaja: Kirjava
Julkaistu: 2016
Sivuja: 118
 ★★½☆☆

"Legendojen mystinen jäälohikäärme herätti pelkoa, sillä kukaan ei ollut milloinkaan kesyttänyt sellaista. Yli lentävä jäälohikäärme jätti jälkeensä lohduttoman kylmän ja jäisen maan. Mutta Adaraa ei pelottanut - hän oli talvilapsi, syntynyt ankarimpien kenenkään muistamien pakkasten aikaan.

 Adara ei muistanut ensimmäistä kertaa, jolloin oli nähnyt jäälohikäärmeen. Tuntui kuin se olisi aina ollut osa hänen elämäänsä, kuin hän olisi aina nähnyt se vilaukselta lekkiessään hyisessä lumessa vielä pitkään sen jälkeen, kun muut lapset olivat paenneet kylmyyttä sisätiloihin. Neljäntenä ikävuonnaan hän kosketti sitä, viidentenä hän ratsasti ensimmäistä kertaa sen leveässä selässä. Ja sitten Adaran seitsemäntenä ikävuotena, eräänä tyynenä kesäpäivänä, pohjoisen tuliset lohikäärmeet pyyhälsivät hänen rauhalliselle kotitilalleen..."

En jaksanut aloittaa vielä Tulen ja jään laulu -sarjan toista osaa, joten yritin tyydyttää Game of Thrones -nälkääni lukemalla samaan maailmaan kuuluvan Jäälohikäärmeen. Jäälohikäärme on kirjoitettu paljon ennen Valtaistuinpeliä  ja se on tarkoitettu lastenkirjaksi, jolloin kirja ei ole aivan sitä, mitä sadistisen joulupukin olettaisi kirjoittavan, vaikka kirjassa oli yllättävän paljon väkivallan ja vammojen kuvailua verrattuna muihin lastenkirjoihin.

Jäälohikäärmeen lukee yhdeltä istumalta, sillä tekstiä on sivumääräänsä vähemmän ja suurimman osan kirjasta viekin Royon kaunis kuvitus, jota katselee mielellään. Tarina on erittäin satumainen, eivätkä juonenkäänteet paljoa päätä huimaa. Kerronta taas on yksinkertaista, mutta sujuvaa ja mukavaa lukea.

Omasta näkökulmastani kirja on ennemmin lastenkirja kuin GoT-fanitavara, sillä GoT-yhteys jäi vain lohikäärmeisiin. Mietin tätä lukiessani, että tätä kannattaisi luetuttaa ala-asteikäisillä. Kirjassa on kaikki kohdillaan, jos haluaa koukuttaa lasta lukemaan, fontti on iso ja selkeä, juonta on helppo seurata, kuvitus on hienoa ja kerronta on yksinkertaista, muttei tylsää. Etenkin pojat voisivat tykätä kirjasta, sillä kirjassa on myös hieman jännitystä ja lapsille sopivasti väkivaltaakin.

Vähän huono kuva, mutta ihana kuvitus.
Vanhemmalle lukijalle tästä kirjasta ei jäänyt hirveästi käteen, patsi yksi luettu kirja lisää Goodreadsin vuoden kirjasaldoon. Isona bonuksena on Royon kuvitus, joka on tosi nättiä ja tarkkaa. Olen ihastellut Royon töitä aikaisemminkin ja minusta tuntui, että kirja antaa enemmän kuvataiteen kuin kirjallisuuden ystäville. Kirja kannattaa kuitenkin luetuttaa lapsella, joka nurisee lukemisen olevan tylsää ja katsoa muuttuuko mieli.

3 kommenttia:

  1. Olen aikoinaan lukenut ja kuunnellut tarinan englanniksi useamman kerran, mutta vilkaisin vielä kun tuli suomeksikin. Toimihan se ja kuvitus on tosiaan hienoa. Martin ei toki ole kirjoittanut The Ice Dragonia Tulen ja jään laulu -maailmaan, sillä maailmaa ei yksinkertaisesti ollut silloin olemassa. Martin on vain luonut aiemmin fantasia ja science fiction maailmoja, joista hän ammensi ideoita niin tähän novelliin kuin myöhempiin ASoIaF-sarjan kirjoihinkin. Hän väitti haastattelussa olleensa ensimmäinen, joka keksi jäälohikäärmeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekö sitten mainoskikka, että kirja sijoittuisi Tulen ja jään laulun maailmaan, sillä olen nähnyt siitä maininnan.

      Kiitos kommentista! :-D

      Poista
  2. Mä en ole koskaan lukenut Valtaistuinpeliä (enkä katsonut sarjaa), ja lainasin tämän kirjastosta yleissivistääkseni itseäni niin, että olisin lukenut G. R. R. Martinilta edes JOTAIN.

    Tarina oli ehkä vähän tylsä omaan makuuni, tai siihen ei ehkä menty kovin syvälle, tapahtumia lähinnä lueteltiin. Lopetus (viimeinen lause) oli kuitenkin jotenkin niin kaunis minusta, että kirja jätti kuitenkin hyvän maun suuhun. Pidin siitä, miten Adaran kasvu ihmisenä kerrottiin siinä niin hienovaraisesti.

    VastaaPoista